Illemmalla tulee maanantain ruokaohjetta, sen tekeminen hieman venyi kun piti käydä kaupassa ja katsoin kotona vasta tarkemmin ohjeita, jossa taikinan pitää kohota 3 tuntia ;D No mutta sitä ennen kuvia toisesta päivästä ja kuten ekan päivän postauksessa varoittelin... aika vähän kuvia on ja hieman turhiakin jopa.
Aamupäivästä mentiin istumaan ulos aamukahville Fazerin terassille
(tai siis oikeasti aamulimulle.. meitä kun oli kolme pepsi max addiktia yhdessä ;,D)ja kierreltiin kaupunkia aika paljon, kunnes vasta päivällä alettiin laittautumaan ja miettimaan asuja. Asukriisi oli aivan kamala, sillä asu mitä mietin, ei ollutkaan yhtään kiva päällä. Vihaan käy näin ja joutoo aloittamaan alusta.. onneksi oli lippis mukana, sillä se pelasti myös hiuskriisin <3
Minä, Marianna ja Emma istuttiin isolle sängylle ja mussutettiin ranskalaisia ja hamppareita. Syömisen ja juorujen jälkeen nukkumaan, aamulla olisi 12 jälkeen lähtö Helsinkiin :)
Onkohan Helsingissä jotain kivaa suklaapuotia, kertokaa tietämättömälle !

Responses to Blockfest2015 Day 2