Puolet päivästäni kuvina

Kyllä, nyt kävin näin eikä oo eka kerta :D Akku loppui kamerasta puolessa välissä päivää ja ei sen jälkeen kyllä mitään ihmeellistä tapahtunutkaan onneksi, eli aloitetaanpas aamusta :)

Klo. 09:00 Heräsin herätyskelloon ja hyvin harvinaista oli se, että mä olin aikaisemmin hereillä kuin Samuli! Mun unirytmi on niin outo, meen 2-3 aamuyöstä nukkuu ja herään 12-13 aikoihin. Mulla on pari kertaa viikossa iltaduunia ja Sampalla melkei joka aamulla töitä. En ollut saanut oikein unta, niin 4h yöunilla oli kyllä mahtava lähteä ihmisten ilmoille. Mulle on aina ollu uni tosi tärkeetä, sillä alle 8 tunnin unilla oon jo hieman uninen ja sekava ;D  Sanchokaan ei meinannut jaksaa nousta, vaan kurkki makkarista kun meikkasin.

Klo 09:15 Olin ehtinyt vartin jumittaa sähköpostien parissa ja alkoi meikin laittamine, mulla oli tiedossa ripsihuolto eli piti vain laittaa onneksi pohja kuntoon ja hiukset harjata joten siinä ei mennyt kuin muutama minsa.Rölli Peikkona siis matkaan!  

Klo 9:30 Pakkasin tavarat laukkuun ja kävin hitaasti mielessäni onko mukanani kaikki. Olen tässä kahden viikon sisällä jättänyt monia kertoja lompakon kotiin tai kameran, toi on aika harvinaista koska oon ehkä koko vuoden aikana tätä ennen unohtanut lompsan 2 kertaa kotiin!

Klo:09.35 Tarkistus peilistä ja hölkäten metroa kohti! Miksi mä en IKINÄ osaa lähteä ajoissa ;D

Klo 09:37 Jaksaa jaksaa hölkkää ja tottakai kuviakin osaan ottaa samaan aikaa :D Taitolaji.

Klo 09:40 Lähti metro ja olin tuolloin myös metroasemalla, oli taas jostain 10 sekunnista kiinni etten ehtinyt.. mutta ehdin!

Klo 09.44 Oli pakko syödä aamupala metrossa, onneksi olin älynnyt tehdä valmiiksi ruisleivän juustolla ja kasviksilla mukaan :P Olin matkalla Kampin BlueLagooniin ja oon nyt oppinut ettei sinne kannata tyhjin vatsoin mennä kun aikaa menee 4-5 tuntiin ja sen jälkeen ei aina heti saa massuun täytettä. Myös masu täynnä oli helpompi rentoutua ripsihuollossa kun vatsa ei kurni.

Klo 10.01 Olin perillä Kampin 5 kerroksessa  ja ekana oli ripsihuolto (eli päikkärit)! Mahtavaa, tätä kaipasin huonojen yöunien jälkeen ja olo oli taas normaali :)

Klo 11:30 Kynnet kuntoo, joista saatte kuvia vasta toisessa postauksessa. hihi

Kl0 14:00 Ellei aikaisemminkin olin täysin valmis ja soitin Eevalle. Tyttö oli vielä täysin unessa joten menin hetkeksi Clasuun kiertelemään, sillä sieltä piti ostaa vaikka mitä pikku krääsää joka oli kylläkin tarpeellista :D Nauloja, tauluteippiä, magneetteja yms. Klo 14:33 Eeva tuli clasuun juuri kun olin menossa kassalle ja osti itsekkin pari juttua kotiin, tämän jälkeen suunnattiin ruokakauppaan ostamaan aineksia salaattiin. Luvassa oli romanttinen päivällinen <3 Klo:14.50 Lähdettiin Eevan luokse ja lähettyvillä otettiin ensin asukuvat.

Klo: 15:jotain Oltiin perillä ja laitettiin juomat pakastimeen ja tottakai kokkauksen sijaan retkahdimme sohvalle ja puhuimme varmaan puolisen tuntia niitä näitä ja ihastelin Eevan kaunista kämppää <3 On se vaan nätti ja niin lähellä kaikkea keskustassa :)

Klo: 16:10 Alkoi vihdoin kanan paisto pannulla ja mä pilkoin sillä aikaa muita aineksia.

Klo: ei hajuakaan milloin? Ehkä puol viiden maissa pöytä oli katettu ja ruuat valmiina, tämän jälkeen alkoi tottakai kuvaus kummankin osalta ja vasta muutaman minuutin päästiin oikeasti syömään ;D

Salaatissa oli:

Salaattia

Lime kanaa

Tomaattia

Kurkkua

Leipäjuustoa

(Eevalla avokadoa)

+ päälle balsamicoa, sivulle tuoretta monivilja patonkia sekä pepsimaxia tölkit :)

Tämän jälkeen ei ollut akkua kamerassa... eli kuvattuakaan ei tullut, onneksenne loppuilta oli supertylsä! Hieman yli tunnin päästä lähdin kotiin ratikalla ja metrolla, tulin kotiin, muokkasin kuvia 2h ja katsoin sarjoja ja sen jälkeen tässä Sancho sylissäni olen kyhäillyt postauksia :) Samuli tuli kotiin ja tänne tupsahti myös 4 sen(meidän) kaveria ja tuolla ne pelailee lautapeliä. Kello on minuuttia vaille puoli yksitoista ja pakko syödä iltapala puuro tai jotain, öitä <3 Ja parin tunnin jälkee katottii yhdessä lehva, sen pituinen se!

ps. muistakaa osallistua alemman postauksen arvontaan!



Musta käärme

Alle kuukausi sitten hankin uudet pökät Carlingsista, joka on työpaikkani (bikbokin) seinän toisella puolen. Siellä tulee siksi aina vähän välin käytyä ja viimeksi silmääni iski ensimmäisenä ihanat housut, joissa oli korkea vyötärö, käärmeennahka kuosia sekä kiiltävää että mattaista pintaa. Materiaali oli myös flexaava kuten meidän super flex farkut, eli aivan varmasti mukavat!  Tässä 2vk sisällä ovat olleet jalassani jo nelisen kertaa, pinta on sen verran näyttävä että lisäksi pitää laittaa vain yksinkertainen paita, muuta ei tarvita :)

Huomasin että MK:n pikku laukussani oli melkein tismalleen samanlainen kuosi, vain hiema kiiltävämpi. Sopi tosi kivasti kyllä yhteen ;) 

 

Takki ja kengät / Zara

Neule / H&M

Housut / Carlings

Laukku / Michael Kors

Kello / Kenneth Cole

Kaulakoru ja aurinkolasit / Bikbok

Olen tässä huomannut miten yksinkertaisemmat asut tuntuu paljon enemmä omalta ja ovat jopa näyttävämpiäkin, aina ei tarvitse tunkea kaikkea samaan aikaan asuun  ja laittaa liikaa asusteita. Olo on ollut itsevarmempi kuin aikoihin ja asujen kokoaminenin käy nopeammin nykyään. Voiko olla että tämä kaikki on tämän uuden tukan asiosta? :)Vaihteeksi myös suoraa tukkaa, vaikka olo oli tosi lättänä, sillä kiharoilla siitä tulee tosi kuohkea ja iso. Mitäs piditte viikonlopun asustani ?