Coccinelle

Laukku perhe sai hieman lisäystä ja tästä hankinnasta olen niin onnellinen!

Olin miettinyt  jo melkein kolmisen kuukautta, pitäisikö myydä toinen MK hamilton. Niitä kun multa löytyy kaksi ja kummatkin mustia, toinen on croco kuviota ja hieman näyttävämpi, nahka jämäkämpää ja itse en ole kertaakaa suomessa kenelläkään vielä sellaista itse nähnyt. Se oli myös mun eka MK:n laukku, niin siihen on jonkinlainen tunneside, enkä voisi siitä luopua. (kyllä luitte oikein, hullu laukkuneiti sanoi että laukkuun on tunneside :D ) Niinpä päätin myydä toisen huutonetissä ja sehän siellä nopeasti menikin parissa päivässä ja sai hyvän kodin :)

En tiedä milloin tein loppujen lopuksi tuon päätöksen luopua laukusta, taisi olla silloin kun viimeksi se oli mulla käytössä ja näin saman laukun, samalla nahalla ja värillä yllättävän monella kädessä ja tätä on tapahtunut useasti, todella monena päivänä! (eilen bussissa oli kolmella..) Mä en ikinä mieti mitä muut pitää tai onko jollain samanlainen, mutta nyt kun oon sen yli vuoden omistanut niin jotenkin siihen alkoi kyllästyä kun oikeasti se oli ihan jokaisella vastaantulevalla. Croco hamilton on kyllä edelleen käytössä ja siitä en voisi luopua, onhan toi hamilton todella ihana malli ja tilava! Ja nykyään Hamiltonia saa ihanissa väreissä ja erilaisissa kuoseissa<3

Pari viikkoa sitten kun olin Erikan kanssa ja mentiin stokkaan katselemaan kaikkea kaunista, iskin silmäni erääseen laukkuun jota en saanut mielestäni. Oli oikeasti ihan pelottavaa että illalla kun menin nukkumaan mä mietin sitä, myös seuraavana päivänä ja käväsin piakkoin taas stokkassa sitä kurkistamassa. Päätin että nyt laitan hamiltonin myyntiin etten tule hulluksi ja laukkuja oli vai kaksi siellä jäljellä. Mulla oli myös stokkan lahjakortti kuumotellut joulusta asti lompakossa, niin sain sillä maksettua loput erotuksesta. Nän loppujen lopuksi mun ei pitänyt
"maksaa"
itse mitään, sillä MK:sta tulleet rahat meni heti seuraavana päivänä tähän. :)

Coccinellen laukut on ihastuttanut minua jo hetken ajan, ne ovat yksinkertaisia, kauniita, klassisia ja niissä on kauniita yksityiskohtia. Aina kun stockmannilla olen käynyt, on pitänyt hieman osastolla piipahtaa ja katsella kauniita nahkalaukkuja. Tämän lisäksi siellä oli ihana keltainen hyvin yksinkertainen clutch <3 OIJJOI! Okei nyt sitä itsehillintää..

Laukun jämäkkä hieman salkkumainen malli ihastutti mut heti. Tykkään laukuista jotka pysyy hyvin mallissaan ja halusinkin jo jonkin aikaan mustan suuren laukun, joka ei olisi niin SUURI, mutta samalla tilava. Tämä oli kooltaan juuri sellainen ja se varmasti näkyy paremmin sitten asukuvissa :) Niitä onkin itseasiassa pian tulossa, kun tämä pääsi kuviin ekaa kertaa tiistaina.
(alempana pieni kurkistus kuva) 

Sitten yksityskohtiin.. ensimmäisenä. Toi laukku aukeaa silleen tosi nätisti, ja tykkään tosi paljon noista ruuveista siroissa kantohihnoissa, sekä pitkässä kantohihnassa on isot hopeanväriset klipsit. Tarpeeksi kaikkea, niin yksinkertainen mutta samalla pieni ja pippurinen ;)

 Minä tykkään, todella paljon. Mitäs itse tuumitte laukusta ja yleensä tästä merkistä? Onko teillä coccinelle:n laukkuja tai asusteita? 

Responses to Coccinelle