No huomenta. Tuntuu että siitä olisi ikuisuus kun olisin blogissani vieraillut saati sitten tänne kirjoittanut. Tämä pieni blogiloma teki oikein hyvää ja nyt keskellä yötä, mulla tuli ekaa kertaa moneen päivän fiilis että mä haluan tulla tänne ja kirjoittaa. Tätä mä odotin. Pelkäsin jopa että tässä menee kauemmin, sillä tää viikko ei ole mennyt todellakaan kuten oletin. Toivottavasti ette ole jo ihan unohtaneet mua :)
Alkuviikon jälkeen myös oivalsin, että mä saan välillä ollakkin huono. Näiden vuosien jälkeen on tullut todella selväksi, että pitää välilä kuunnella omaa kehoa ja mieltä, kaikki ei pakolta siellä ruudun takana ymmärrä miten rankkaa välillä tämä kaikki on, jossain vaiheessa tulee sellainen fiilis että nyt pakko pitää pari päivää taukoa oikeastaa kaikesta ja tulla sitte kirjoittelemaan kun oikeasti tuntuu siltä, eikä siltä "koska muut odottaa sitä". Viikonloppu oli ihan huikea, meillä oli niiin hauskaa, mutta maanantaista lähtien ihan pikku juttuja alkoi mennä pieleen ja voin sanoa ettei mulla ole varmaan ikinä olut noin huonoa viikkoa.
Oli kyllä niin huono fiilis ja eniten ärsytti tuo kansioiden poistaminen koneelta (joita uskokaa vain, kolme päivää yritin palauttaa eri tavoilla ja asennetuilla ohjelmilla. tuloksetta.) , jonka kanssa tuhlasin niin monta tuntia. Oli oma moka ja niin tyhmä moka, etten edelleenkään sitä ymmärrä miten siinä onnistuin. Se alkoi olla hieman vika tikki, sillä sen takia jäi video keskiviikkona tekemättä, eikä ollut minkäälaista fiilistä alkaa edes seuraavana päivänä alkaa jotain nopeasti kuvaamaan. Vaikka joskus on päivämääriä tai juttuja joita olen tännekkin luvannut, mikään ei ole kauheampaa kuin tehdä jotain väkisin. Varsinkin videot, jos ei ole fiilistä edes hymyillä, tiedän ettei kannata edes yrittää. Oli juuri vai sellainen fiilis, että haluan kamerat ja koneet hetkeksi sivuun, olin somessakin paljon vähemmän kuin yleensä.
Ainiin ja aihe mistä mun on PAKKO tulla avautumaan myöhemmin, mikä on myös monta päivää tuottanut vain harmaita hiuksia (aika hauska, kun tukka on jo harmaa :DD). En uskoisi että olisi mitenkään ihmeellisemmin alkanut hää jutuista stressaamaan, mutta tässä kohta jo 2kk mennyt hermot siitä, ettei paikkaa tahdo löytyä millään. Tuntuu että kaikessa jotain isoa vikana, eli pian tarvitsen tähän liittyen apuanne kun jaksan siitä avautua. En olisi uskonut että tämä tulisi olemaan näin hankalaa. ps. tähän aiheeseen liittyen kyllä muute myös hieman nauratti kun ihmiset oli kuulemma puhuteen että tämä mun ja Sampan kosinta on vain mainos, jonka takia se tehtiin. Joillekkin ei ole kai oikeasti tullut mieleen että mennään naimisiin koska rakastetaan toisiamme, tai että Sampan säästöt meni sormukseen, eikä sitäkään vai annettu. Tavallaan hieman loukkaavaa että joku ihan oikeasti ajattelee noin, mutta jännästi toi ei edes yllättänyt mua kun kaikesta jutuista väännetään aina kaikkea. Mikään ei ole siltä miltä näyttää. Nyt ihan oikeasti ihmiset. Jotenkin tuntuu että netissä aina hää- ja vauva jutut on aina eniten tulilla. Tämän takia jopa yhdessä kohtaa mietin haluanko jakaa tänne mitään hää juttuja, koska naisilla on liikaa aina mielipiteitä enkä niitä siihen liittyen haluaisin, vaan haluaisin pysyä omassa. Mutta tosiasia on myös se, että oon niin ulapalla näiden kanssa, että tarvitsen jopa apuanne. ;,D
Tänään en ole tehnyt muuta kuin laittanut aivot narikkaan, vaikka okei, ekaa kertaa moneen päivään kävin myös työsähköpostia läpi. Ihan kunnolla löhöillyt, leikkinyt koirien kanssa, päätin etten stressaa mistään tai pakota itseäni tekemään mitään. Kyllä tuotti tulosta, sillä kun yritin mennä nukkumaan, alkoi tulla mieleen vaikka mitä ideoita ja fiiliksiä. Halusin kirjoittaa, pää täyttyi ideoilla ja hymy tuli huulille. Tätä tunnetta olin kaivannut!
Mulla alkoi yksi päivä tulla kauhea ikävä mun vanhaa tapaa tehdä blogia, muistaako kukaan? Kun postauksen aihe oli ihan random, se oli välillä mun päivästä, mun uusista housuista jotka ostin tai vain kauniista asioista. Niin pienistä, mutta kivoista jutuista. Välillä tuntuu että nykyään pitää olla jokaisessa jotain isompaa takana, tai kunnon idea. Että ketään ei kiinnostaisi tuollaiset kirjoittelut, vaikka veikkaan että tämänkin on vain joku vääristynyt kuva minkä olen saanut itse aikaan ja ehkä muovautunut joidenkin kommenteista. Nyt vain tuli se fiilis että haluan tehdä tänne oikeasti taas niitä höpö höpö juttuja, kantaa taas kameraa orjallisesti kaulassa ja kuvata mikä sitten tuntuukin silloin hyvältä.
En tiedä mihin tämä on jäänyt. Nautin siitä silloin niin paljon.
JACKET - PUMA
HOODIE - URBAN CLASSIC
JEANS - CARLINGS
SHOES - ADIDAS
BAG - LOUIS VUITTON
Pictures: Janne Naakka

Responses to Huono viikko