Lenkin jälkeen pääsin pojat hieman leikkimään, joka tarkoittaa monesti sitä että Pablo jahtaa Sanchoa ja lopuksi Sancho saa niin kovat hepulit että juoksee kuin päätön kana. Pentu vielä ihmettelee tätä menoa :D Tasaan kuukauden tuo pentu on nyt meidän perhettä ollut ja en olisi uskonut että me molemmat voidaan näi nopeasti uuteen tulokkaaseen kiintyä, olisi hyvin vaikeeta kuvitellaa enää perus arkea ilman tuota riehulia, joka tuo taloon kyllä vilinää ja vilskettä. Tämä parivaljakko leikkii monta kertaa päivässä, juoksentelee yhdessä asuntoa ja nytkin nukkuu tuossa vierekkäin.

Sancho on vihdoin täysin terve, onneksi. Yksi kauhein tunne jonka tiedä on se, kun koira on kipeä. Mulla on olo aina todella avuton, koska joutuu katsomaan vierestä ja auttaa vain sen verran kun voi. Vielä kun ei ikinä voi tietää mihin mikäkin liittyy, joskus pienet jutut voi olla pieniä, mutta ne voi olla myös oireita isosta sairaudesta. Pikkuinen ei ole koko ikänsä aikana yli neljään vuoteen kokenut muuta kuin kastraation, ja kerran pieni oksennus kohtaus, joka meni loppujen lopuksi parissa tunnissa ohi. Nyt viikon sisällä ehti olla maha löysällä liian pitkään ja samalla kuono otti jostain osumaa, ehkä ulkona kasvi/hyönteinen?, jonka takia myös kuono hieman turposi.

Mä en jaksa murehtia turhasta, mutta oli vaikea olla poissa kotona koska en halunnut jättää koiraa yksin ja halusin seurata koko ajan vointia ja muistaa nesteyttää. Siksi palasin koko ajan kotiin ja onneksi alkuviikosta uusien lääkkeiden kautta masu parani ja en voinut kuvitella kuinka onnellinen olin, kun näin Sancholta normaalit kakat :D Pieni tuuletus oli paikallaan ja kivi vierähti sydämeltä. Nyt se on taas niiin energinen ja oma itsensä, pelkkä koiraan vilkaisu saa hymyilemään. Oli todella kurjaa katsoa toista, joka oli koko päivän sohvaperunana.

En vaan voi sille mitään että omat koirat on itselleni yksi heikko kohta. Mikään ei tunnu pelottavan enemmän kuin se, että jotain tapahtuisi jommalle kummalle tai se että tiedostan, että se on joskus edessä.

Voi tätä kurppakorvaa :D koirien kuvaaminen on kyllä parasta, mutta myös ehdottomasti myös haastavinta. Nämä kaikki kuvat on noin 200 joukosta... Pentu ei varsinkaan osaa tai edes halua olla paikalla, aika sama juttu oli Sanchon pentuaikana.

Kauheasti tutut, kaverit ja lukijat kyselette koira kuulumisia. Näillä kahdella menee tooodella hyvin, nyt Sancho päästää Pablon nukkuessa lähelle, alussa kuin oma tila näytti olevat tärkeä. Pojat leikkii kahdestaan, tosi samanlaiset terrieri leikit, silloin tällöin menen vain toisen kanssa lenkille tai pidemmäksi aikaa pois, alkaa jopa huomata että toinen on ehkä ikävöinyt toista. Varsinkin Sancho aina odottaa ovella, kun Pablon kanssa menee pikku pissalle monta kertaa päivässä. Ainoa ongelma mikä on ollut jo alusta asti, on herkut ja no niiden jakaminen. Kummatkin saa aina omat, mutta jos toinen on nopeampi, toinen yrittää mennä varastelemaan ja siitä sitten ei aina toinen tietenkään ilahdu. Onneksi tästä on tultu hurjasti eteenpäin, eikä Sancho esim. näytä enää hampaita. Oppinut sen jos alkaa liikaa egoilemaan, niin se oma herkku lähtee myös pois.

Tämä oli ihan lemppari kuva :D Mä en edes huomannut tätä tapahtuvan, sillä vaikka kuvasta ei näe, ne oikeasti tässä kokojan hyppi ja kieri toistensa ympärillä. Liikkeet oli niin nopeita ettei tälläistä takamuksen puremista millään nähnyt. Sanchon ilme kertoo kaiken.