Keskiviikko ja vihdoin voin(pystyn) tulla kirjoittamaan ilman että alkaa liikaa ahdistamaan ja jopa haluan purkaa tunteitani. Tajusin tuossa etten ole tainnut tästä aiheesta ennen puhunutkaan tänne, joten voisi tämänki nyt olla ensimmäinen kerta .

Ahdistuksia on ihmisillä niin erilaisia, jotkut tarvitsevat välillä jopa lääkitystä, joilla se tuntuu rinnassa, vatsassa jne. Mulla alkoi nämä ahdistuskohtaukset ja itse ahdistus ilmetä ekan kerran noin 8 vuotta sitten. Monesti tämä tunne tulee äärimmäisestä stressistä tai surullisesta asiasta, omista ajatuksista yms. Silloin olin nuori ja juuri rakastunut Samuliin, kahden ekan poikaystävän "ansiosta" pelkäsin kovasti jätetyksi tulemista. Jos jokin asia alkoi mielestäni siihen viittaamaan alkoi hengittämien olla vaikeaa ja mun rauha paikka oli monesti sauna. Ei ääniä, ei tavaroita, hiljainen pieni paikka missä sain keskittyä hengittämiseen. Nykyään istun kotona normaalisti kunnes menee ohi tai parvekkelle raikkaaseen ilmaan missä voi hengittää.  Monesti mua alkaa myös kyyneleitä valumaan todella paljon, vaikka ei aina itkettäisikään. Nykyään osaan paremmin hillitä tätä ja varsinkin pidättää jos jonkun syystä tunne alkaa tulla vaikka julkisilla, purkautuu se vasta kotona jossa kehtaa itkeä.

Se oli syy esimerkiksi mikä lähdin Sinin kanssa Roomaan. Sain sen koira jutun takia aivan jäätän romahduksen alkuvuodesta ja sen seurauksena ahdistuksen rinnassa, hengitysvaikeuksia jotka eivät enää kadonneet. Siinä vaiheessa mua ahdisti tulevaisuus, se päätös että oikeasti jaan kaiken nettiin ja välillä se päätön puukottaa mua selkään, ihmiset, ihmisten pahuus, ihmisten itsekeskeisyys ja Suomi. Kävin ennen lomaa Kampissa huollattamassa ripseni ja kynteni, ekaa kertaa elämässäni jopa se että olin keskustassa ja joku ehkä näkisi minut, tuntui ylitsepääsemättömältä. Halusin paeta. Mua ei oo ikinä oikein tuollaiset muiden sanomiset ikinä aiheuttaneet tuollaista reaktiota, mutta se että monta vuotta haaveiltiin toisesta koirasta, meinasi se mennä pilalle sen takia että joillakin on liikaa aikaa ja vihaa. Se että oon maailmassa jossa on tuollaisia ihmisiä, aloin vain ajattelemaan liikaa, pelkäsin ettemme saisikaan oikeasti pentua ja saisin myös syyttää itseäni. Ajatukset vain eskaloituivat ja pian oltiin huonossa pisteessä.

Rooma ja Sini, se oli parasta mitä olisi silloin voinut käydä. Heti koneeseen päästyämme rentouduin, sen jälkeen paine rinnassa alkoi kadota ja oli helppo hengittää. Tuo tunne oli välillä jopa pelottava, sillä se ei ole koskaan ollut noin paha, kirjaimellisesti tuntui kuin happi loppuisi välillä kesken ja keuhkot olisivat olemattomat. Sama tunne tuli takaisin kun lähdimme taxilla takaisin lentokenttää, koti-ikävä oli perhettä ja koiria, kaikki muu tuntui tulevan takaisin ja paluu todellisuuteen tuntui pelottavalta. Onneksi tuon jälkeen asiat alkoi taas mennä paikoilleen ja olo oli pian taas normaali, loma teki oikeasti tehtävänsä.

Kun sain hieman vain olla ja nollautua, kaikki oli taas normaalisti muutaman päivän jälkeen. Tämä on ainoa kerta kun tuollaisen olen kokenut ja toivottavasti myös viimeinen.

 

Sitten mitä tapahtui tänä maanantaina, ai että. Mulla oli tosiaan videokameran muistikortti ihan täynnä eikä sinne la päivällä enää mahtunut sekuntiakaan enempää videota. Joten kun tultiin hotellille siirstin läppärille kaiken mitä oli tiistaista asti kuvannut, että siirrän ne heti maanantaina toiselle koneelle. Ensin aamulla oli tapahtunut joku moka junalipun kanssa, mulle oli ns. paikka mutta lippua ei ollut olemassa, mutta ostin vain uuden tilalle eikä tämä ollut sen ihmeellisempää. Ajattelin juuri ettei tämä ede ole paha, hankin vain uuden varmuuden vuoksi!

Mutta kun avasin illalla vielä toimivan koneen, ei se reagoinut mihikään. Se meni päälle, mutta näppäimet tai näyttö eivät regoineet. Se että siellä on viikon videota, tuhansia kuvia, ruissinmatskut kahdesta päivästä... on mulle aika iso juttu. Ei pelkästään se että ne on tärkeitä mulle työn, blogin ja vlogin kannalta, mutta ne on mulle myös ikuisesti pysyviä muistoja joita voi katsoa jälkeenpäin. Videoilla on sellaisia asioita juttuja muistossa, etten kestä jos niitä ei saada palautettua. Joillekin kuvat on kuvia ja videot on videoita, mulle ne on todella tärkeitä muistoja. Ainoa jonka tämän huolen ymmärsi samanlailla oli tietty kaveri bloggaajat ja vloggaajat, kyllä sen tietää jos jotain tällaista tapahtuu niin se ei ole pikku juttu :D Mua ei yhtään ärsytä rikkinäinen kallis kone, aina voi ostaa uuden, tollaisten perään en edes halua murehtia sillä materian voi aina korvata, vaikka ei sitä rahaa aina löytyisikään. Tiedostoja ei viikon töitä ei noin vaan korvata.

Tästä seurasi aika mukava ahdistus, ei kohtausta, eikä se ollut todellakaan niin paha, mutta koko päivän en voinut oikein muuta ajatella kuin konetta. Tietokonetta, miten se muka meni yön aikana pöydällä rikki, kaikkia materiaaleja, miten pieni mahdollisuus on että huollossa ne saadaan pelastettua. Sekään ei parantanut päivää että flunssa iski ja aika kovaa samana päivänä, se + ahdistus + stressi tästä kaikesta ja arvatkaa ihan oikeasti alkoiko myös naistenpäivät. Siis tuntui ettei nyt mikään ole mun puolella, oon tässä yrittänyt olla niin positiivinen ja keskittynyt elämän tärkeisiin asioihin. Tehnyt itselleni selväksi kuinka tästä murehteminen ei auta yhtään, ei muuta tapahtunutta.

Nyt ekaa kertaa on oikeasti ok ja hyvä olo, kaksi päivää meni aikamoisessa koomassa. Ei pelkästään tuon kone fiaskon takia, vaan tämän flunssa laitto mut ihan petipotilaaksi. Lihaksia särki, alilämpöä... argh. Onneksi on koirat ja Samppa, jotka saa aina hymyilemään ja ajatuksen muualle. En pystynyt tulla edes blogiin kirjoittamaan tästä, en tiedä aina miten kaikki tuolloin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Koska tietokone+blogi tuo mieleen oman läppärin ja siihen liittyvät jutut, niin ahdistus aina iskee uudelleen.. joskus tekisi mieli vain ravistaa itseäni. Toisten näkökulmasta voi näyttää siltä että istun sohvalla ja lagaan katsomassa sarjaa, kun yritän keskittyä hengittämiseen ja pitää ajatukset koossa ettei se mene astetta pahemmaksi.

 

Koska aihe ei ollut niin iloinen, piti mun jakaa jotain iloista joka saa mutkin hyvälle tuulelle. Eli Rooma, Sini joka pelasti mut ja vei sinne, jäde tietenkin ja aurinko.

 

Kaikilla on omat hetkensä ja puolensa, tämä on mun, josta hirveän moni ei edes tiedä. Kaikkihan aina sanoo välillä "kaikki ahdistaa" ja joskus fiilis on tuo, että kaikki vaan hieman ahdistaa ja liikaa tehtävää. Joskus asia voi ahdistaa niin paljon että happi loppuu, itket lattialla ja mikään muu ei auta kuin lähteä hetkeksi pois.

Vaikka nyt fiilis on hyvä, niin ai että tää flunssa on ärsyttävä. Tuntuu etten ole kohta 3 päivään tehnyt mitään. Olisin muokannut jo vaikka kuinka monta videota jos olisi niitä videota tai jos olisi sen näköinen että voisin sellaisen kuvata. Räkä vuotaa ja naama on punainen, hieman pelottaa mitä tämän päivän KK keksin. Voi olla että teen sen postauksen muodossa jos ei tähän naamaan voi pian meikkiä laittaa :D